Mobiilisovelluksissa ja mobiiliselaimissa toimivissa teknologioissa eletään murroskautta. Kaikilla valmistajilla on omat alustansa sovellusten tekoon ja myös omat sovelluskaupat. Samaan aikaan Flash, Java ja Silverlight teknologiat pyrkivät alustariippumattomuuteen. On itsestään selvää, ettei kaikilla valmistajilla voi olla pitkällä tähtäimellä omaa alustaa, sovelluskehittäjillä ei yksinkertaisesti ole aikaa tehdä sovelluksesta eri versioita eikä halua opetella montaa tapaa toteuttaa sovelluksia. Alustariippumattomissa teknologioissa on taas oma huono puolensa niiden ansaintalogiikan suhteen. Puhelinyhtiöt kuten Apple ja Nokia eivät varmasti halua luopua sovellusmyynnistä saamistaan tuloista vaan haluavat enemmänkin hallita sisältöjä yhä enemmän.
Kirjoitin aikaisemmin myös mahdollisuudesta kehittää yhdellä kehitysympäristöllä sovelluksia useammalle alustalle. QT-kehitysympäristöllä tämä onnistuu Windows Mobile, Maemo ja Symbian -alustoille. Mikäli QT:sta haluttaisiin nykyistä suositumpi kehitysympäristö, pitäisi Android-alusta saada mukaan tuettujen listalle. Tällöin QT:lla kehittämistä tulisi markkinoiden kattavin kehitysympäristö ja se palauttaisi Nokialle menetettyä kilpailuetua Appleen nähden.